Onko miehiä ja naisia olemassa?
Viime aikoina on pohdittu sukupuolineutraalia kasvatusta ja sitä onko lapsille hyväksi olla sekä tyttöjä ja poikia. Olisiko heille parempi, että he ovat vain lapsia ilman sukupuolta?
Olisiko parempi, ettei lapsilla olisi enää äitiä joka on nainen tai isää, joka on mies? henkilö isänä ja äitinä on joidenkin ilmeinen tavoite hävittämällä käsite isänpäivä ja muuttamalla se läheisen päiväksi.
Mikä on lapsen siittäneen läheisen erotteleva nimitys hänet synnyttäneeseen läheiseen? Kuinka lapsen tulee kutsua siittäjäänsä ja synnyttäjäänsä? Pelkkä läheiseksi nimittäminen ei erottele kumpaakaan yksilönä.
Tässä sitä on läheisten ystäville hiukan pohdittavaa.
tiistai 28. marraskuuta 2017
sunnuntai 15. lokakuuta 2017
Ulkokultainen ja itseriittoinen ev.lut kirkko
Mikä pitäisi olla kirkon päätehtävä?
Minun mielestäni kirkon tärkein tehtävä on auttaa hädässä olijoita, olipa hätä henkistä tai fyysistä kuten nälkä, kylmä ja asuttomuus. Tämä tehtävä on ev.lut. kirkolta unohtunut jo kauan sitten. Toki resursseja yhä käytetään tähänkin toimintaan, mutta yhä vähenevässä määrin. Yhä suurempi osa menee näyttävään rakentamiseen. Hyvänä esimerkkinä Espoon Lähderannassa sijaitseva Auroran kappeli. Rakennus on arkkitehtien unelmakohde. Suunnittelija on voinut tehdä suunnitelman miettimättä yhtään rakennuskustannuksia. Esim. ikkunoita on kymmeniä eri kokoja, rakennus on kulmia ja eritasoratkaisuja täynnä. Tämän kappelin hinnalla olisi rakennuttu ainakin kaksi vastaavaa jos ei jopa kolme, mikäli olisi käytetty yksitasoista suorakulmaista rakennustapaa. Tämä ei ole kuitenkaan arkitehtonisesti haastavaa ja se ei anna kuvaa kirkon varakkuudesta.
Toinen järkyttävä esimerkki on Suvelan kappeli, kuparitalo. Talo on seurakunnan nettisivujen mukaan osallistunut moniin kilpailuihin. Kaikki julkisivut ja katto ovat kuparia. Hienoa ja erikoista sekä erikoisen kallista. Lisäksi kaikkiin sisätilojen pienimpiinkin yksityiskohtiin on kiinnitetty erityisen paljon varoja kuten seurakunnan kotisivuilla todetaan:
Kappelia elävöittää taiteilija Hannu Konolan lasitaideteos "Minä elän". Kappelin seinät ja katto on verhoiltu modulaarisella kuusirimalla, joka luo vaihtelevan rytmin valolle ja varjolle.
Tämä on varsin lohduttavaa leipäjonoissa eläville vähäosaisille, joilla monella ei ole tietoa siitä mihin päänsä seuraavana yönä kallistavat. Heille tulee varmasti hyvä mieli muistaessaan nälissään ja kylmissään kirkon käyttäneen tuhansia euroja pelkästään Suvelan kappelin taiteilija Konosen lasitaideteokseen "MINÄ ELÄN". Tämän muistaessa nälkä, kylmä ja ahdistus poistuvat ja Jumala tulee mieleen. Kirkko on tehnyt tehtävänsä ja kaikilla on hyvä mieli.

tiistai 10. lokakuuta 2017
Monikulttuurisuus on suuri rikkaus. Paljonko olet valmis maksamaan siitä?
Hallitsemattoman maahanmuuton kannattajat, ns. unelmoijat katsovat, että monikulttuurisuus luo rikkkautta suomalaiseen yhteiskuntaan. Minulta on jäänyt huomaamatta minkälaista tämä rikkaus käytännössä on. Onko meillä siihen varaa?
Pelkästään maahanmuuton välittömiin kustannuksiin on ensi vuoden valtion budjettiin varattu yli 800.000.000 = 800 milj. euroa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus hallitsemattoman ja laittoman siirtolaisuuden kustannuksista. Kun otettaan huomioon jo ennen viimeistä hallituksen lapasesta täysin karannutta katastrofaalista 2015 tapahtunutta laittomien siirtolaisten vyöryä, myös maahamme aiemmin ja sen jälkeen tulleet pääosin elintasopakolaiset, on haitallisen maahantulon kustannukset kokonaisuudessaan varovaisestikin arvioiden 2.000.000.000 = 2 miljardia euroa vuodessa. Tilastoja ei asiasta haluta julkaista, koska jälleen hallituspuolueet pelkäävät tällaisen järkyttävän suuren summan provosoivan kansalaisia. Hallitus myös pelkää kannatuksensa edelleen alentuvan vielä näistä pohjalukemistakin. Kaksi hallitusryhmää ovat hyvää vauhtia kutistumassa olemattomiin.
Järkyttävää tässä hallituksen, osin opposition ja muiden unelmoijien suureen ääneen kannattamassa monikulttuurisuuden ostamisessa on se, että kaikki tapahtuu velaksi. Ensi vuoden valtion budjetin uudesta velasta jo n. 65 % otetaan yhteiskuntaan unelmoijien mukaan"rikkautta" luovan kulttuurin ostamiseksi ja maksamiseksi. N. 2/3 valtion ensi vuoden lisävelkaantumisesta tulee "monikulttuurisen rikkauden" yllä pitämisestä ja ostamista, rikkauden joka aiheuttaa Suomeen lisää köyhtyttä, kurjuutta ja väkivaltaa. Tulee mieleen hölmöläisten touhu, jossa he kantoivat ikkunattomaan huoneeseen säkillä valoa ja ihmettelivät kun huone pysyi valtavasta uurastamisesta ja puuhastelusta huolimatta pimeänä. On myös vanha suomalainen sanonta, jossa todetaan "järki hoi äly älä jätä". Terveiset hallitukselle ja kaikille muillekin unelmoijille.

lauantai 7. lokakuuta 2017
Pelko terroritekojen toistumisesta lisääntyy
Pelko on saavuttanut jo puolustusvoimien pääesikunnankin. Pääesikunta on viime viikolla antanut ohjeistuksen, jonka mukaan sotilaspuvussa liikkumista yksin pimeän aikaan tulee välttää. Asiasta on uutisoinut mm. Länsi-Suomi.
Everstiluutnantti Mika Holma, joka toimii Porin prikaatin esikuntapäällikkönä on vahvistanut asian. Sen enempää hän kuin pääesikuntakaan ei ole halunnut kommentoida syytä asiaan. Tiedossa on kuitenkin, että Turun terroristi oli alunperin suunnitellut terroristi-iskua myös puolustusvoimia vastaan.
Enään yksin ulkona liikkumista eivät pelkää vain naiset ja lapset . Pääkaupunkiseudulla tietyillä alueilla monet heistä ovat pelänneet liikkumista jopa valoisan aikana ja pyrkineet välttämään kaikkea ulkonaliikkumista pimeällä. Lisäksi naiset ovat joutuneet miettimään pukeutumistaan, jotteivat he vahingossakaan "kiihota" vierastaustaisia seksuaalisiiin väkivallan tekoihin. Nyt pelko pukeutumisen provosoivasta vaikutuksesta vierastaustaisiin on levinnyt jo puolustusvoimiinkin. Aikoihin on eletty kun kaikkien täytyy pelätä, jopa puolustusvoimien.
Halituksen toiminta sen päästäessä täysin tarpeettomasti maahamme osin varsin epämääräistä vierasperäistä väestöä on aiheuttanut alkuperäisten suomalaisten keskuuteen pelon ja turvattomuuden tunteen. Tätä pelon, turvattomuuden ja osin tilanteen aiheuttamaa vihankin tunnetta niin tiedotusvälineet kuin hallituskin ovat vähätelleet. Nyt kuitenkin jopa puolustusvoimat kehottavat välttämään iltaisin yksin liikkumista asepuvussa. Suomalaisten täytyy asepalvelustaan suorittaessaan pelätä joutuvansa mahdollisen vierastaustaisen terrorihyökkäyksen kohteeksi.
Kiitos teille Juha Sipilä, Petteri Orpo ja muut hallituksen ministerit tästä pelon ilmapiirin syntymisestä Suomeen. Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto totesi aikanaan, että tarttis varmaan tehrä jottain.

perjantai 6. lokakuuta 2017
Pelko etenee, Helsingin pelastuslaitokselle luotiliivit
Nyt pelätään jo Helsingin pelastuslaitoksellakin
Olen aiemmin kirjoittanut kuinka puolustusvoimat varoittavat asevelvollisia asepuvun käyttämisestä lomien aikana. Iltaisin ja erityisesti yksin liikkuessa varusmiesten tulee varoa ettei heidän asepukunsa provosoi terroristeja hyökkäämään heidän kimppuunsa. Tämä vain ja ainoastaan Suomen hallituksen harjoittaman täysin epäonnistuneen ulkomaalaispolitiikan ja Turussa tapahtuneen silmittömän terrori-iskun johdosta.
Samainen pelko virka-asuisen henkilöstönsä turvallisuudesta terroristihyökkäysten ja muidenkin väkivaltatilanteiden johdosta on pakottanut nyt myös Helsingin pelastuslaitoksen varustamaan henkilöstöänsä luotiliiveillä. Vielä ei olla jouduttu Suomessa yhtä pahaan tilanteeseen mikä vallitsee jo Ruotsin suurimmissa kaupungeissa, joissa pelastuslaitos hälytyksen sattuessa joutuu miettimään mitä reittiä he uskaltavat ajaa onnettomuuspaikalle. Heidän on esim. kierrettävä tiettyjen alueiden sillat, koska on olemassa vaara, että vierastaustaiset heittävät ylhäältä isoja kiviä ja muuta roinaa autojen tuulilaseihin aiheuttaen jopa hengenvaaran kovaa vauhtia kulkevissa autoissa oleville pelastuslaitoksen henkilöstöille.
Pelastuslaitos ei myöskään uskalla enää mennä hälytystehtäviin tietyille alueille, ns. no go -aluelle, ilman vahvaa poliisisaattuetta. Jopa yksittäiset poliisipartiotkaan eivät enää uskalla mennä näille alueille, vaan poliisinkin on keskitettävä isot joukot paikalle suorittaessaan tehtäviään näillä vierastaustaisen valtaamilla alueilla. Kuten jäljempänä linkkien kautta näkyviltä videoilta näkyy, niin vierastaustaiset kertovat etteivät heidän miehittämät alueet enää olekaan osa Ruotsia, vaan jotain aivan muuta, josta päättävät he, eivät Ruotsin viranomaiset.
Linkeistä jokainen voi itse todeta mitä Ruotsissa tapahtuu. Hallituksemme harjoittama politiikka johtaa 100 %:n varmuudella samaan tilanteeseen myös Suomessa. Milloin käsikranaatit lentävät ja autot palavat kaupungeissamme, on vain ajan kysymys.
Tämä on jo lähellä kun puolustusvoimatkin pelkäävät varusmiesten turvallisuuden puolesta ja Helsingin pelastuslaitoksen henkilöstöä varustetaan luotiliiveillä. Lisäksi Suomen poliisi pelkää vierastaustaisten provosoitumista jne.
Tässä pari linkkiä elämästä näiden monikulttuuristen vierastaustaisten kanssa Ruotsissa. Monikulttuurisuus on rikkaus, kuten monet harhautuneet unelmoijat Suomessa hokevat tajuamatta lainkaan mihin se johtaa. Rikkaus on siitä kaukana.
Ensimmäisessä videossa hyökätään täysin käsittämättömästi toimittajaryhmän päälle ja toisessa mm. pelastuslaitoksen edustaja kertoo heidän arkipäivästään kivittäjien ja muiden päälle karkaavien monikulttuurisuutta edustavien kanssa. Tähän "monikulttuuriseen rikkauteen" varaudutaan nyt myös Suomessa, kiitos kyvyttömän hallituksemme.
https://www.youtube.com/watch?v=XcjcpKY0hpo
https://www.youtube.com/watch?v=IW-v_BbZzGU

tiistai 3. lokakuuta 2017
Näin Yle harhauttaa meitä
Ylen pääuutisissa 27.09. todetaan, että Perussuomalaisten hajottua ei Lohela voi enää jatkaa eduskunnan puhemiehenä. Lohelaa koskevalta osin varsin hyvä uutinen sinällään, mutta sisältää mielipidevaikuttamista. Yle kertoo Perussuomalaisen puolueen hajonneen. Todellista disinformaatiota. Perussuomalainen puolue ei ole hajonnut kuten tiedämme. Mikäli Yle ei pyrkisi jatkuvaan mielipidevaikuttamiseen ja uutisoisi neutraalisti, olisi sen pitänyt todeta, että Perussuomalaisista eronneella ryhmällä "Sinisellä tulevaisuudella", ei ole pienen ryhmäkokonsa vuoksi enää oikeutta eduskunnan puhemiehen paikkaan.
Vastaavasti meille kerrotaan jatkuvasti Turun puukotuksista, joukkopuukotuksista, Turun puukottajasta jne. kun pitäisi kertoa Turun terrori-iskusta ja Turun terrori-iskun tehneestä terroristista. Poliisi tutkii asiaa terroristisina murhina ja murhan yrityksinä, ei puukkoiskuina, eikä joukkopuukotuksina
Kannattaa kiinnittää huomiota tähän Ylen ja muunkin julkisen sanan harjoittamaan mielipidevaikuttamiseen. Tämä on valtiovallan taholta johdettua informaatiosotaa, jolla halutaan pitää vierastaustaiset ja myöskin suomalaiset ns. rauhallisina ja provosoitumattomina.
Tällainen asioiden peitteleminen ja käsitteiden vääristely ei pitkällä aikavälillä kuitenkaan onnistu. Kuten olen aiemminkin todennut, niin aikoinaan SMP:n (Suomen maaseudun puolue) perustajan Veikko Vennamon mielitoteamuksia oli "kyllä Suomen kansa tietää". Tämä pätee edelleenkin, vaikka hallitus ei näin haluaisikaan olevan. Usein se joka kuvittelee toisen olevan tyhmän ja yksinkertaisen, onkin itse sellainen.

perjantai 29. syyskuuta 2017
Onko tämä mies vihapuhuja ja kansankiihottaja?
Julkisuus leimaa monia milloin miksikin. Se pyrkii vaikuttamaan mielipiteisiin ja mitätöimään valtaeliitille epämieluisia asioita ja henkilöitä. Yksi tällainen leimattu ja mitätöinnin kohde on tässä videossa esiintyvä mies.
Katso video tästä https://www.youtube.com/watch?v=fDHNCEir7So
ja päätä itse onko hän vihapuhuja ja kansankiihottaja. Esiintyykö hän kuin edellä mainitut?
Youtubessa on paljon materiaalia, joissa samainen mies on mukana ja jokaisesta niistä voi itse kukin katsoa ja päätellä millaisesta kiihkoilijasta ja kuumakallesta on kysymys. Jos asia jota joku tuo esille ei miellytä, ei se oikeuta leimaamaan häntä milloin fasistiksi, rasistiksi, natsiksi, kansan kiihottajaksi, vihapuhujaksi ja äärioikeistolaiseksi.
On hyvä, että valtamedialla ei enää ole yksinoikeutta tiedonvälitykseen. Tarkoitushakuisella tiedottamisella se ei pysty nykyisin niin merkttävään totuuden vääristelyyn kuin aikaisemmin on ollut mahdollista.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Mitä tarkoittaa "ei saa antaa pelolle valtaa"?
Niin tiedoitusvälineet kuin hallituskin ovat hokeneet yhtenään, ettei pelolle saa antaa valtaa. Miten se on ymmärrettävä? Tarkoittaako se, että toivotaan kansalaisten pelottomuutta terrori-iskujen edessä vai että hallituksen ja tiedotusvälineiden mielestä ei ole syytä pelätä?
Toive siitä, että ihmiset eivät pelkäisi terroritekoja, on naurettava eritoten kun nyt eduskuntatalon rappusilla tapahtuneen turvapaikanhakijoiden itsensä puukottamisen jälkeen eduskuntaankin ollaan puuhaamassa aseistettuja turvamiehiä. Nyt pelkäävät jo hallitus ja kansanedustajatkin. Nämä sankarit pelkäävät, jotka ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet tämän vallalle nousseen omankin pelkonsa. Kansan sen sijaan ei tarvitse heidän mielestään pelätä heidän aikaansaannoksiaan.
Mielestäni jo ajatus ettei pelolle saa antaa valtaa sisältää sanoman siitä, että tämän ajatuksen lausujat tunnustavat pelon olemassa olon, mutta hokevat ettei sille saa antaa valtaa. Eivät taida ymmärtää minkä viestin itseasiassa antavat. Viesti on selkeä, pelko on saapunut Suomeen.

perjantai 22. syyskuuta 2017
Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksen johtaja provosoituu ja hyökkää
Pekka Koskenkorva -niminen henkilö oli 21.09. seuraamassa Punaisen Ristin Kirkkonummella Evitskogissa olevan pakolaiskeskuksen tyhjentämistä. Kuvaamansa videon perusteella hän seurasi tapahtumia usean sadan metrin päästä yleisessä käytössä olevalta tieltä, kun vastaanottokeskukseen meni Lehtimäki-yhtiöiden linja-autonkuljettaja ilmoittamaan tiellä pakolaiskeskusken tyhjentämistä seuraavasta ja kuvaavasta henkilöstä.
Keskuksesta saapui paikalle valmiiksi jo varsin provosoituneilta vaikuttaneet Punaisen Ristin edustajiksi ilmenneet mieshenkilöt. Yksi heistä ilmoitti olevansa pakolaiskeskuksen johtaja Sinisalo. Hän väitti tiellä oleskelun olevan kiellettyä, koska se on yksityisalueella oleva rasitetie ja jossain oli hänen mukaansa yksityisalueesta kertova kylttikin.
Tämä tie saa sen ylläpitoa varten kuitenkin veronmaksajien rahoilla kustannettavaa kunnan ja/tai valtionapua. Tämän perusteella sillä voi oleskella ja kulkea jokainen meistä. Tämän käytön Punaisen Ristin Evitskogin pakolaiskeskuksen johtaja Sinisalo kuitenkin täysin mielivaltaisesti omankäden oikeudella kielsi. Lisäksi Sinisalon mainitsemalla yksityisalue -kyltillä ei ole mitään merkitystä kun ei liikuta piha-alueilla. Pekka Koskenkorva ei videon perusteella ollut missään tapauksessa lähelläkään kotirauhan piiriin kuuluvaa piha-aluetta.
Sinisalo provosoitui pahasti ja hän hyökkäsi Pekka Koskenkorvan kimppuun kaataen hänen kuvausvälineensä. Alla linkki videoon, jonka viime minuuteilla tapahtumat näkyvät.
https://www.youtube.com/watch?v=XlpRaL1Yxik
Suomen Punaisella Ristin johdolla on nyt näytön paikka. Tällaiset agressiiviset rauhallisten ihmisten päälle hyökkäävät työntekijät eivät ole soveliaita edustamaan hyväntekeväisyysjärjestöksi itseään mainostavaa kansainvälistä organisaatiota. Uskon että Suomen Punaisen Ristin johto esittää anteeksipyynnön Pekka Koskenkorvalle provosoituneen vastaanottokeskuksen johtaja Sinisalon puolesta ja purkaa Sinisalon työsopimuksen.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017
maanantai 18. syyskuuta 2017
Hallitus kiihottaa kansanryhmiä toisiaan vastaan
Miksi suomalaiset eivät saa olla vihaisia?
Hallitus tuomitsee koko ajan vihapuheiksi ne puheenvuorot, jotka käsittelevät laittomasti maahan päästettyjä ja täällä luvatta olevia siirtolaisia. Miksi?
Saavatko suomalaiset olla vihaisia laittomasta siirtolaisuudesta, sen tuomasta rikollisuudesta ikävimpänä yksittäisenä tekona Turun terrori-isku? Hallituksen mielestä ei. Miksi?
Hallituksen ministerit tuomitsevat päivittäin milloin kenenkin puheet vihapuheiksi. Hallituksella on pelko vierastaustaisten provosoitumisesta. Suomalaisten tunteet mitätöidään ja leimataan rasistisiksi vihapuheiksi. Alkuperäisväestön oikeutetut huolestumisesta ja pelosta johtuvat puheet tuomitaan päivittäin ja leimataan ne vihapuheiksi, mutta laittomien siirtolaisten vihateoista vaietaan.
Hallituksen toimesta kielletään suomalaisia olemasta vihaisia vierastaustaisille näiden tekemistä rikoksista. Määrärahoja oikein lisätään, jotta netissä tunteitaan purkavia suomalaisia kyettäisiin nettipoliiseja lisäämällä pelottelemaan ja näin peittämään tunteensa. Sensuuri Suomi on kehittymässä hyvää vauhtia.
Hallitukselle vierastaustaiset ovat tärkeämpiä kuin omat kansalaiset. Nyt terroristijärjestöihin kuuluneille Suomeen palanneille ns. vierastaistelijoille valmistellaan ohituskaistaa suomalaisen yhteiskunnan tarjoamiin sosiaalipalveluihin. Näin hallitus jopa houkuttelee lähtemään vierastaistelijaksi palkitsemalla terrorijärjestöissä toimineet Suomeen palaavat terroristit jopa vielä muita vierastaustaisiakin paremmilla sosiaalietuisuuksilla.Tällainen terroristijärjestöjen jäsenten ylenpalttinen suosiminen ei varmasti ainakaan vähennä hallituksen pelkäämää kansan jakautumista.
Omat sotiemme veteraanit alkavatkin olla jo vähissä, joten rahaa ilmeisesti näiden terroristiveteraanien suosimiseen, hyysäämiseen ja kuntoutukseen verovaroin riittää. Hallitus haluaa tarjota erikoispalvelua erikoispojille. Viranomaisille kertomansa mukaanhan nämä partapojat ovat usein ainoastaan 16-17 vuotiata lapsia. Uskokoon ken haluaa.
Kieltämällä kansalaisilta vihan tunteet hallitus tekee karhunpalvelun yhteiskunnallemme. Patoutunut viha on paljon vaarallisempi asia kuin vihan tunteet, jotka saa ja voi ilmaista ja käsitellä. Hallitus lietsoo omalla toiminnalaan kansalaisten epäluuloisuutta niin itseään kuin vierastaustaisiakin kohtaan ja samalla kiihottaa niin vierastaustaisia kuin alkuperäisväestöäkin toisiaan vastaan. Puuttuuko hallitukselta psykologinen asiantuntevuus.. Eikö hallituksella ole muunlaista toimintamallia kuin nöyristely ja pelko vierastaustaisten edessä? Onko hallituksesta tulossa vierastaustaisten renki?

torstai 14. syyskuuta 2017
Sotaa pakenevat. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Näitä pakolaisia presidenttiehdokas Pekka Haavisto vertasi toisiinsa. Saman ovat tehneet monet muutkin johtavat poliitikot, niin hallituksessa kuin oppositiossakin.
Vaatii suurta järjen köyhyyttä väittää kyseessä olevan saman asian. Poliittinen eliitti aliarvioi Suomen kansan ymmärryksen ja kyvyn itsenäiseen ajatteluun.
tiistai 12. syyskuuta 2017
Pekka Haavisto lopullisesti sekaisin?
Tähän linkitetyssä ohjelmassa Pekka Haavisto vertaa suomalaisia Karjalasta sotaa paenneita evakoita Eurooppaan ja Suomeen vyöryviin miljooniin laittomiin siirtolaisiin ja pakolaisiin. Kertoo jopa isänsä joutuneen pakolaiseksi Viipurista.
Eipä ole isä paennut kauas, kun Pekka poika ei syntynyt Somaliassa, Afganistanissa, Irakissa, Marokossa eikä missään muuallakaan tuhansien kilometrien päässä. Sotaa paenneet karjalaiset eivät siirtyneet tuhansien kilometrien päähän Afrikkaan tai Lähi-itään, vaan he jäivät varsinaisten sotatoimialueiden ulkopuolella oleville rauhallisille Suomen alueilla ja heidät on asutettu Suomeen.
Yksikään heistä ei myöskään jättänyt rakasta kotiseutuaan vapaaehtoisesti saadakseen taloudellisia etuja toisten valtioiden veronmaksajien rahoilla. Nyt on Haavistolla munat ja soossit ihan sekaisin tällaisia vertauksia suustaan päästellessään. Osaakohan Pekka Haavisto edes hävetä tällaista karjalaisia verisesti loukkaavaa vertaustaan?
Linkki tässä: https://www.youtube.com/watch?v=P2Sde2x0Dsc&t=17s

lauantai 9. syyskuuta 2017
Hallituksen salainen kokous
Juha Sipilä ja hallitus on pitänyt Turun terrori-iskun ja palautusmellakoiden johdosta salaisen kokouksen. Hallitus yrittää epätoivoisesti keksiä kuinka yhteiskuntarauha kyettäisiin säilyttämään.
Paula Risikon mukaan tilanteiden ja keskustelun kärjistyminen voisi vaikuttaa koko maan yhteiskuntarauhaan. Ministerin mielestä pahinta mitä nyt voi tapahtua on, että tunteet palautustilanteissa kuumenevat ja ihmiset alkavat tapella keskenään. Nyt hallitus pelkää itse järjestämäänsä tilannetta. Jämerä hallitus olisi estänyt koko kysymyksen syntymisen jo ennen kuin se ehti edes alkaa. Nyt kyvytön hallitus saa sitä mitä se on tilannut. Unelmat monikulttuurisesta lintukodosta eivät taida toteutua?
Sitoutumalla täydellisesti epäonnistuneeseen laittomien siirtolaisten hyysäämispolitiikkaan on hallitus saanut aikaiseksi kansalaisten yhä laajenevan pelon vierastaustaisia kohtaan. Nämä taas omalla toiminnallaan eivät ole tätä pelkoa saaneet ainakaan vähenemään.
Ongelmat loppuvat lyhyeen, kun hallitus lopettaa laittomasti maahan pyrkivien siirtolaisten käsittelemisen pakolaisina. Yli kolmestäkymmenestä tuhannesta tänne päästetystä vierastaustaisesta henkilöistä ainoastaan muutama tuhat on oikeasti kansainvälisen suojelun tarpeessa. Hekin kaikki ovat tulleet Suomeen lukemattomien turvallisten maiden kuten Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta. Merkillistä, että heille itsellekin selvisi vasta Suomessa, että he tarvitsevat turvapaikan eli pakolaisstatuksen vasta täällä. Mikähän sen aiheutti?

perjantai 8. syyskuuta 2017
Hölmö hölmömpi RISIKKO
Keskisuomalaisen haastattelema Risikko sanoo, että turvapaikanhakijan saadessa kielteisen turvapaikkapäätöksen on työperäinen oleskelulupa toinen vaihtoehto.
– Jos turvapaikanhakijalla on aito halu työllistyä ja töitä löytyy, niin sehän on vain hyvä juttu, että pystyy elättämään itsensä ja tarvittaessa perheensä, jos perusteet maahaan jäämiselle täyttyvät työperäisen oleskeluluvan avulla.
Ministeri kuitenkin korosti, ettei lupakikkailua sallita.
Yksinkertaisuuden huippu. Ministeri Risikko kuvittelee, että hänen ilmoittaessaan ettei lupakikkailua sallita, niin tällaista ei voi tapahtua. Valitaanko hallitukseen tarkoituksella naisia, joilla ei vain kerta kaikkiaan sytytä. Onko kokoomuksella todellakin varaa tällaiseen ministeriin. Saattaa käydä niin, ettei gallupkannatus enää kauan ole yli 20 %. Veikko Vennamo sanoi aikanaan, että kyllä Suomen kansa tietää.
Kiitos sinulle Paula Risikko, tämä on yhtä hieno ohje ja signaali kaikille maassamme jo oleville asiattomille vierastaustaisille kuin oli aikanaa ministerikollegasi Sipilän ilmoitus kotinsa antamisesta näille vapaasti käytettäväksi. Nyt tieto jälleen uudesta keinosta keinotella lisää oleskeluaikaa Suomessa, meidän veronmaksajien kustannuksella, on kulovalkean tavoin levinnyt pakolaiskeskuksiimme ja myös ympäri maailman. Alat kohta kilpailla veronmaksajille kaikkein kalleimmaksi tulleen möläyttäjän tittelistä. Kilpailussa kärkisijaa pitää vielä tällä hetkellä jo edesmennyt presidentti Mauno Koivisto möläyttäessään, että inkeriläisiä on kohdeltava paluumuuttajina. Tästä seurasi kymmenientuhansien umpivenäläisten hakeutuminen niin oikeilla kuin väärennetyilläkin papereilla aitojen inkeriläisten seassa Suomeen. Nämä toivat mukanaan lisääntyneiden sosiaalikulujen lisäksi lisääntyneen huumeongelman oheisrikoksineen.
Toisella sijalla on pääministeri Juha Sipilä kansainväliseen lehdistöön salamana levinneen möläytyksellään oman asuntonsa luovuttamisesta pakolaisille. Kärkisija alkaa olla kohta hänen. Nyt Sipilän möläytyksen kustannukset veronmaksajille ovat vielä satoja miljoonia, mutta miljardin raja saavutetaan lähivuosina. On hyvä muistaa, että nämä rahat otetaan velaksi ulkomailta.
Jos ei ymmärrä mitä sanoo, on parempi pitää suunsa kiinni.
Onko Suomen kansa todellakin ansainnut johtajikseen tällaiset möläyttelijät?

torstai 7. syyskuuta 2017
Ovatko palautuspäätöksen saaneet tasa-arvoisia keskenään?
Mitä ihmettä Kyyjärvellä tapahtuu?
Lehtitiedon mukaan poliisi on antautunut ja luopunut palautuksen toteuttamisesta. Syynä on se, että perheyhteyden säilyttäminen on tärkeämpää kuin lain toteutuminen. Lisäksi kerrotaan, että palautustoimenpiteen kohteena olevan afgaaniperheen isälle olisi mahdollisesti joskus saatavissa työperäinen oleskelulupa.
Onko nyt syntynyt uusi muoto laittomasta maahan jäämisestä, oikein poliisin hyväksymänä? Uusi siirtolaispolitiikan muoto. Yksi perheen jäsen piiloutuu tai piilotetaan ja muut saavat jäädä maahan ilman että heidän enää tarvitsee olla huolissaan laittomasta maassaoleskelustaan. Tässä on varmasti joidenkin unelmoijien unelman unelma. Kätevää, yksi häipyy Ruotsiin ja muut voivat jäädä iloisina Suomeen meidän verorahoilla elelemään.
Ovatko ne lainvoimaisen käännytyspäätöksen saaneet tasa-arvoisessa asemassa, jotka eivät halua tai kykene piilottamaan yhtä perheenjäsentään viranomaisilta?
Myöskään joku epävarma joskus tulevaisuudessa mahdollisesti saatava työperäinen oleskelulupa ei ole lainvoimainen peruste jäädä tällä hetkellä maahan. Poliisiviranomaisen tulee toimia lainvoimaisten päätösten perusteella, ei jossitella jos joskus mahdollisesti jossain ehkä joku saattaa tuntemattomassa tulevaisuudessa saada jotain työtä.
Taas hallitus ja ylin poliisijohto osoittaa heikkoutta vierastaustaisten edessä. Tämä lisää ongelmia. Tilanne on sama kun lapsi saa aina tikkarin kun alkaa huutaa kaupassa karkkihyllyn kohdalla. Pian lapsi keksii huutaa jäätelökioskin edessä ja taas isukki ostaa jätskin että saa lapsen tyytyväiseksi. Vierastaustaiset eivät ole tyhmiä. He koko ajan testaavat viranomaisia ja näiden paineensietokykyä. Miten paljon poliisi on valmis antamaan periksi pitääkseen nämä muukalaiset tyytyväisinä ja provosoitumattomina? Tämäkö on hallituksen ja viranomaistoiminnan tavoite palautustilanteissa? Missä kulkee nöyristelyn raja? Eikö Turku riittänyt?

keskiviikko 6. syyskuuta 2017
Poliisi diskuteerasi Jyväskylässä.
Muutaman afgaanin maastapoistaminen aiheutti Jyväskylässä tilanteeseen nähden julmetun suuren poliisioperaation, joka kesti tuntikausia. Poliisi joutui perääntymään ja ryhtyi neuvottelemaan vierastaustaisten kanssa aivan kuin nämä olisivat ruotsalaisia. Eivät arabit ole tottuneet neuvottelemaan. He ovat tempperamenttisiä ja ymmärtävät voimaa sekä vahvemman oikeutta. Turha heidän kanssaan on ryhtyä diskuteeraamaan. Diskuteeraaminen osoittaa heille vastapuolen heikkoutta ja saa aikaan lisääntyvää virkavallan väkivaltaista vastustamista. Viranomaistoiminnan tulee olla määrätietoista, johdonmukaista ja suoraviivaista. Tarvittaessa käytetään voimaa siinä määrin kuin tilanne sitä edellyttää. Hyssyttely ja vierastaustaisten provosoitumisen pelkääminen ovat näille yllyke, joka aiheuttaa jatkossa viranomaisille aina vain lisääntyviä ongelmia. Nytkin voimme olla varmoja, että kustantamillamme kännyköillä tieto menestyksekkäästä poliisin vastustaminen on jo levitetty ympäri Suomea ja ulkomaille.
Toivottavasti viranomaiset ovat kuvanneet kaikki poliisin toimintaa estäneet ja näille tehdään kielteinen oleskelulupapäätös. Tämä tulee heille selkeästi ilmoittaa ja täten ehkä saada poliisille vähän parempi työrauha.
Osoittamalla jo oleskelulupaprosessin aikana taipumusta agressiiviseen käyttäytymiseen tulee sen automaattisesti johtaa kyseisen henkilön oleskelulupahakemuksen hylkäämiseen. Toista Turkua ei tieten tahtoen saa päästää tapahtumaan.

tiistai 5. syyskuuta 2017
Hallituksen ja poliisin ylijohdon pelko
Miksi hallitus sekä ylin poliisijohto nöyristelevät ja pelkäävät muslimeja sekä muita vierastaustaisia?
Mikäli menet ja kysyt tätä hallituksen ministereiltä tai poliisijohdolta, niin he kuin kuorossa laulavat yhteen ääneen, ettemme me missään tapauksessa nöyristele tai pelkää muslimeja ja muita vierastaustaisia.
Jotkut saattaisivat jopa sanoa, että mehän päin vastoin rakastamme heitä, hehän takaavat meille lisää määrärahoja ja resursseja.
Tämä pelottomuus ei vastaa todellisuutta. Kun Helsingistä purettiin rautatientorilta hallituksen sallimien laittomasti maassa olevien siirtolaisten leiri, marssivat nämä osoittamaan mieltään Maahanmuuttoviraston edustalle Sörnäisiin. Tämän marssin yhteydessä tapahtui monien muidenkin uskomattomien tapahtumien lisäksi poliisin toimesta varsin käsittämätöntä.
Marssirivistöä seurasi jalkakäytävällä joitakin suomalaisia, jotka rauhallisesti kävellen kuvasivat kännykällä mölyävän ihmismassan marssin etenemistä. Tällöin poliisiauto pysähtyi näiden jalkakäytävällä kävelevien Suomen kansalaisten kohdalle ja poliisi käski kuvaamista suorittavia siirtymään kauemmas jalkakäytävältä. Kuvaamista poliisi ei kieltänyt, mutta käski kuvaajat siirtymään pois tästä kohdasta jalkakäytävää. Mikäli käskyä ei totella, pidätetään nämä niskuroivat henkilöt.
Miksi poliisi käski rauhallisesti jalkakäytävällä käveleviä suomalaisia poistumaan muualle? Poliisi kertoo Youtube videolla, että kenttäjohtaja oli hermostunut kun muslimit ja muut vierastaustaiset marssijat provosoituvat näistä rauhallisesti käyttäytyvistä suomalaisista, jotka kävelevät jalkakäytävällä kuvaten mölyävää marssirivistöä. Kenttäjohtaja siis pelkäsi vierastaustaisten laittomasti maassa olevien jo valmiiksi mölyävien marssijoiden provosoitumista ja riehumista. Tästä syystä rauhallisesti kotimaansa pääkaupungin jalkakäytävällä kävelevien Suomen kansalaisten käskettiin poliisin toimesta poistua paikalta!!!! Täysin käsittämätöntä toimintaa.
Uskomatonta pelkuruutta ja nöyristelyä vierastaustaisten edessä hallituksen ja poliisijohdon taholta. Normaali poliisitoiminta edellyttää poliisin puuttuvan häiriökäyttäytymiseen, ei rauhalliseen kadulla kävelyyn. Poliisin tehtävä on ottaa kiinni provosoituvat häiriötä aiheuttavat henkilöt ikään, kansallisuuteen, rotuun, sukupuoleen tai uskontoon katsomatta. Nyt rauhalliset suomalaiset käskettiin pois paikalta pidätetyksi tulemisen uhalla, jotteivat muslimit ja muut vierastaustaiset alkaisi riehua!!!!! Eikö poliisi uskalla puuttua heidän riehumiseensa? Toki on helpompi hätistellä ja uhata pidättämisellä rauhallisia suomalaisia, kuin puuttua satojen provosoituneiden ja riehuvien vierastaustaisten toimintaan.
En usko, että kenttätyötä vaikeissakin olosuhteissa tekevät poliisit ovat tällaisen pelkuruuden takana. Ohjeistuksen menettelytavoista on antanut ministeriö ja poliisin ylin johto. Terveisiä vain ministeri Risikolle, taas olisi tilaisuus selitellä täysin käsittämättömiä.
sunnuntai 3. syyskuuta 2017
Rakastaako Suomen hallitus unelmoijia?
" Me rakastamme unelmoijia, me rakastamme kaikkia. Unelmoijat ovat mahtavia".
Näin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoi viime perjantaina toimittajien kysyessä häneltä laittomasti lapsena maahantulleiden tulevaisuutta koskevasta ohjelmasta.
Trumpin toteamus on varsin ironinen ja paljon kertova. Hän tietää mitä nämä "unelmoijat" aiheuttavat Amerikalle ja amerikkalaisille.
Nyt Suomen hallituksen toimintakyvyttömyyden, yleisen viranomaisavuttomuuden sekä "unelmoinnin" takia on maahamme päästetty laittomiksi siirtolaisiksi kymmeniätuhansia tänne kuulumattomia meille täysin vieraan kulttuurin edustajia. Heillä on oma "unelmansa" joka on heidän näkökulmastaan täysin oikeutettu, unelma paremmasta taloudellisesta tulevaisuudesta. Me suomalaiset veronmaksajat emme ole tätä laittomasti maassa olevien unelmaa kuitenkaan valmiita maksamaan sen enempää verorahoilla kuin kansalaisten terveydellä ja hengellä.
Kyvyttömällä hallituksella ja joillain hurahtaneilla kansalaisillakin on oma harhainen "unelmansa" näiden laittomasti maahan päästettyjen siirtolaisten kotouttamisesta Suomeen ja suomalaisuuteen. Tämän harhaisen unelman toteutuminen edellyttää, että me suomalaiset joutuisimme luopumaan osasta omaa kulttuuriamme. Hyvänä esimerkkinä suvivirrestä ja joulunäytelmästä aikanaan noussut kohu. Jotta muslimit tai jotain muuta meille vierasta uskontoa tunnustavat voivat kotoutua, tulee hallituksen mielestä meidän suomalaisten luopua osasta meidän ominta kulttuuriamme. Onneksi tuolloin järki vielä voitti ja lapsemme saavat ainakin toistaiseksi noudattaa kouluissamme kansamme ikiaikaista omaa kulttuuria ja laulaa halutessaan suvivirttä ja nauttia tiernapoikien esityksistä. Tämä on tosin jo vakavasti uhattuna niissä kouluissamme, joissa alkaa enemmistö oppilaista olemaan maahanmuuttajien ja laittomien siirtolaisten lapsia.
Tämä vierastaustaisten lasten määrän räjähdysmäinen kasvu tietyissä kouluissamme tulee entisestään vaikeuttamaan hallituksen "unelmaa" kotouttamisen onnistumisesta. Suomalaiset siirtävät lapsensa sellaisiin kouluihin, jossa näitä vierastaustaisia lapsia on mahdollisimman vähän ja joissa voidaan vielä vapaasti opettaa meidän omaa suomalaista kulttuuria, historiaa ja kulttuuriperintöä ilman hyssyttelyä, kumartelua ja nöyristelyä näiden meille täysin vieraiden kulttuurien edessä.
Rakastammeko me näitä suomalaisuutta ja meidän kulttuuriamme unelmillansa tuhoavia ja vahingoittavia, olkoonpa he ketä hyvänsä ja tulkoonpa he mistä hyvästä?
lauantai 2. syyskuuta 2017
Estetäänkö lainsäädännöllä terroristiset murhat?
Nyt Sipilän hallitus on herännyt Turun terroristi-iskun jälkeen näpertelemään lainsäädännön parissa, kun tarvittaisiin tekoja. Uusi vitsi, millä hallitus aikoo estää terrori-iskut Suomessa on uuden terrorismin itseopiskelun kriminalisoivan lainsäädännön valmistelu. Jos ei tunne historiaa ei voi toimia tässä päivässä. Kieltolaki säädettiin estämään viinan vapaa myynti, mitä siitä seurasi? Salakuljetus rehotti ja kansa ryyppäsi kahta kauheammin. Huumausaineet on kriminalisoitu, onko huumeongelma poistunut? Veronkierto on lainvastaista, onko se loppunut? Jne.
Nyt uudella hienolla lailla on tarkoitus estää terrorismin opiskelu ja tehdä siitä rikos. Nyt me kansalaiset siis olemme turvassa, kun hallitus tekee terrorismin mahdottomaksi siten, ettei sitä voi enää edes itseopiskella, lakihan tulee kieltämään sen.
Nyt tarvitaan tekoja, hallituksen tulee ottaa vastuu kansalaisten turvallisuudesta ja turvallisuuden tunteesta. Tällainen näpertelijä hallitus on kansan vihollinen. Ei tule Sote-uudistusta ei tule kunnollista siirtolaispolitiikkaa, siirtolaiset luokitellaan pakolaisiksi jne. Onneksi hallituskautta on jäljellä enää 2 vuotta, jonka jälkeen nämä näpertelijä, selittäjät ja oman hillotolpan metsästäjät on syytä siirtää sivuun.
torstai 31. elokuuta 2017
Miksi jokaisen suomalaisen veronmaksajan pitää osallistua ihmissalakuljettajien businekseen?
En ole saanut selvyyttä, miksi meidän suomalaisten veronmaksajien on maksettava Välimeren ylittävien siirtolaisten matkakuluja ihmissalakuljettajille. Aikaisemmin salakuljettajien oli toimitettava asiakkaansa Euroopan rannikolle, nyt riittää kun salakuljettajat saavat kumiveneensä yms. n. kymmenen merimailin päähän Afrikan rannikosta eli suurin piirtein irti rannasta.
Tämän jälkeen astumme me veronmaksajat, sinä ja minä, maksumiehiksi. Verorahoilla tuetut ns. "hyväntekeväisyysjärjestöjen" alukset käyvät "pelastamassa" nämä salakuljettajien maista toimittamat siirtolaiset Italiaan. Jos tämäkään ei riitä, niin meidän myös kustantamamme Euroopan rajavalvontaorganisaation Frontexin alukset hoitavat homman loppuun.
Me veronmaksajat maksamme ja salakuljettajat keräävät tuotot. Hyvää businesta heille! Kulut Euroopan veronmaksajille ja tuotot salakuljettajille. Lisää kuluja meille veronmaksajille tulee tietysti pakolaisiksi naamioituneiden siirtolaisten pakkoasuttamisesta maihimme, riippumatta siitä saavatko he oleskeluluvan vai eivät. Nyt Suomen hallitus on antanut kunnille miljoonatolkulla rahaa näiden laittomasti, ilman oleskelulupaa, maahan jääneiden siirtolaisten asuttamiseen ja muuhun toimeentuloon. Turun terroristiteon jälkeen sisäisen turvallisuuden lisäämiseenkin menee helposti parisataa miljoonaa lisää.
Ei ole halpaa huvia rakentaa monikulttuurista Suomea. Rahan lisäksi se vaatii oman kulttuurimme muuttamista meille vieraaseen suuntaan ja inhimillistä tuskaa ja kärsimystä näiden valtiojohdon pakolaisiksi hyväksymien siirtolaisten tekemien rikoksien uhreiksi joutuneille. Tapettuja ei tuo kukaan takaisin, raiskattujen muistot ja tuska ei katoa koskaan. Onko hallituksen tehtävä suojella kansaa vai saada Euroopan isot pojat ja tytöt silittämään heidän poskeaan. Kumpi on tärkeämpää, se että täti Merkel hymyilee Sipilälle ja muille ministereille ja kansa kärsii pelosta Suomen kaduilla vai se että kansa tuntee olonsa turvalliseksi, jopa sillä uhalla että isotäti Merkel ei enää hymyile meidän pikkupoika ministereillemme ja jopa moittisi tai tukistaisi näitä Euroopan foorumeilla.
maanantai 28. elokuuta 2017
Miksi siirtolaista kutsutaan pakolaiseksi?
Kuka on keksinyt Suomessa kutsua siirtolaisia pakolaisiksi? Nyt selkeinä taloudellisen hyvinvoinnin etsijöinä ja jopa onnen onkijoina rajoillemme saapuvat siirtolaiset luokitellaan automaattisesti pakolaisiksi ja annetaan heille pakolaisille kuuluvat oikeudet. Miksi?
Rajoja ei tule, eikä voi sulkea,. Sen sijaan rajatarkastukset voidaan aina suorittaa. Tähän ei ole olemassa mitään esteitä tilanteessa, jossa torjutaan tiedossa olevaa juuri tällä hetkellä tapahtuvaa laitonta valtakunnan rajan ylitystä. Tällöin tarkistetaan heti, onko maahanpyrkijä selkeä taloudellisen edun etsijä vai todellinen pakolainen. Näin vähintään 80 % veronmaksajien rahoilla Suomessa loisivista ulkomaalaisista voidaan pysäyttää.
Joku kekseliäs viranomainen totesi rajatarkastusten olevan kustannuksiltaan niin kalliita, jopa kymmeniä miljoonia vuodessa, ettei niihin voida ryhtyä. Todellista älykästä viranomaisajattelua, kun säästöt tällaisella ennakoivalla rajalla suoritettavalla tarkastuksella ovat satoja miljoonia vuodessa.
sunnuntai 27. elokuuta 2017
Kuka on pakolainen?
Onko jokainen joka tulee rajalle ja sanoo sanan pakolainen kielellä millä hyvänsä automaattisesti pakolainen? Kansainvälisten selvitysten mukaan enimmillään n. 4 % Suomessakin pakolaisiksi kutsutuista sellaisia ovat.
Entä jos ei rajalla itse osaa sanoa "pakolainen", riittääkö, että kaveri osaa? Jos kaverikaan ei osaa, niin riittääkö että joku kirjoitustaitoinen on asian paperille kirjoittanut? Jos riittää, mutta henkilö ei itse osaa tai ymmärrä paperia rajalla ojentaa, niin riittääkö että kaveri osaa sen rajamiehelle antaa?
Turussa haavoitti ja teurasti ihmisiä marokkolainen, joka oli jo ainakin Saksassa rekisteröity ja ei sieltä ollut turvapaikkaa saanut. Kuinka tämä tappaja, joka julkisuudessa olleiden tietojen mukaan oli syyllistynyt jo Saksassa vakaviin rikoksiin, käveli vapaana miehenä Turussa? Kuinka häntä käsiteltiin täällä pakolaisena, onko Marokossa sota tai vainotaanko siellä ihmisiä? Luokitteleeko Maahanmuuttovirasto Marokon turvattomaksi maaksi? Ei luokittele. Kuitenkin kaveri on Suomessa pakolaisstatuksella. Uskomatonta!
Suomessa viranomaiset eivät halunneet aluksi lainkaan kertoa, että tämä tappaja oli Suomessa käynyt lävitse turvapaikkaprosessin ja saanut kielteisen päätöksen. Tässä prosessissa hakijoilta otetaan sormenjäljet ja hänet pitää tunnistaa. Viranomaisten olisi tullut poistaa hänet välittömästi maasta. Nyt viranomaiset ovat laiminlyöneet tehtävänsä ja päästäneet tämän jo Saksassa rikolliseksi todetun miehen laittomasti maahan. Kuka virkamies tai poliitikko ottaa vastuun suomalaisten ihmishenien menetyksistä; Risikko, Sipilä, Soini?
Sen sijaan, että otetaan vastuuta selitellään selittämisen jälkeen, että pitää tutkia ja selvittää. Mitä pitää tutkia? Mitä selvittää? On itsestään selvää ilman selittelyitä ja tutkimisia, että poliitikot ja viranomaiset ovat totaalisesti epäonnistuneet. Risikko vielä julkisuudessa sekoilee puheissaan ja yrittää selittää jotain , mistä ei saa sen enempää sanoista kuin ajatuksestakaan selvää. Onko kokoomuksella todellakin varaa tällaiseen ministeriin ja tällaiseen politiikkaan entä Kepulla? Näillä puolueilla on sentään vielä jonkinlainen tulevaisuus. Sinisellä tulevaisuudella, nimestään huolimatta, tämä kysymys ei ole niinkään ajankohtainen, sillä heillä on ainoastaan menneisyys.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)