Tämä blogi on suomalaisuutta, maahanmuuttoa, viranomaismenettelyä,
monikulttuurisuutta ja ajankohtaisia asioita käsittelevä foorumi.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksen johtaja provosoituu ja hyökkää

Pekka Koskenkorva -niminen henkilö oli 21.09. seuraamassa Punaisen Ristin Kirkkonummella Evitskogissa olevan pakolaiskeskuksen tyhjentämistä. Kuvaamansa videon perusteella hän seurasi tapahtumia usean sadan metrin päästä yleisessä käytössä olevalta tieltä, kun vastaanottokeskukseen meni Lehtimäki-yhtiöiden linja-autonkuljettaja ilmoittamaan tiellä pakolaiskeskusken tyhjentämistä seuraavasta ja kuvaavasta henkilöstä.

Keskuksesta saapui paikalle valmiiksi jo varsin provosoituneilta vaikuttaneet Punaisen Ristin edustajiksi ilmenneet mieshenkilöt. Yksi heistä ilmoitti olevansa pakolaiskeskuksen johtaja Sinisalo. Hän väitti tiellä oleskelun olevan kiellettyä, koska se on yksityisalueella oleva rasitetie ja jossain oli hänen mukaansa yksityisalueesta kertova kylttikin.

Tämä tie saa sen ylläpitoa varten kuitenkin veronmaksajien rahoilla kustannettavaa kunnan ja/tai valtionapua. Tämän perusteella sillä voi oleskella ja kulkea jokainen meistä. Tämän käytön Punaisen Ristin Evitskogin pakolaiskeskuksen johtaja Sinisalo kuitenkin täysin mielivaltaisesti omankäden oikeudella kielsi. Lisäksi Sinisalon mainitsemalla yksityisalue -kyltillä ei ole mitään merkitystä kun ei liikuta piha-alueilla. Pekka Koskenkorva ei videon perusteella ollut missään tapauksessa lähelläkään kotirauhan piiriin kuuluvaa piha-aluetta.

Sinisalo provosoitui pahasti ja hän hyökkäsi Pekka Koskenkorvan kimppuun kaataen hänen kuvausvälineensä. Alla linkki videoon, jonka viime minuuteilla tapahtumat näkyvät.

https://www.youtube.com/watch?v=XlpRaL1Yxik

Suomen Punaisella Ristin johdolla on nyt näytön paikka. Tällaiset agressiiviset rauhallisten ihmisten päälle hyökkäävät työntekijät eivät ole soveliaita edustamaan hyväntekeväisyysjärjestöksi itseään mainostavaa kansainvälistä organisaatiota. Uskon että Suomen Punaisen Ristin johto esittää anteeksipyynnön Pekka Koskenkorvalle provosoituneen vastaanottokeskuksen johtaja Sinisalon puolesta ja  purkaa Sinisalon työsopimuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti