Tämä blogi on suomalaisuutta, maahanmuuttoa, viranomaismenettelyä,
monikulttuurisuutta ja ajankohtaisia asioita käsittelevä foorumi.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Näin Yle harhauttaa meitä

Ylen pääuutisissa 27.09. todetaan, että Perussuomalaisten hajottua ei Lohela voi enää jatkaa eduskunnan puhemiehenä. Lohelaa koskevalta osin varsin hyvä uutinen sinällään, mutta sisältää mielipidevaikuttamista. Yle kertoo Perussuomalaisen puolueen hajonneen. Todellista disinformaatiota. Perussuomalainen puolue ei ole hajonnut kuten tiedämme. Mikäli Yle ei pyrkisi jatkuvaan mielipidevaikuttamiseen ja uutisoisi neutraalisti, olisi sen pitänyt todeta, että Perussuomalaisista eronneella ryhmällä  "Sinisellä tulevaisuudella", ei  ole pienen ryhmäkokonsa vuoksi enää oikeutta eduskunnan puhemiehen paikkaan.

Vastaavasti meille kerrotaan jatkuvasti Turun puukotuksista, joukkopuukotuksista, Turun puukottajasta jne. kun pitäisi kertoa Turun terrori-iskusta ja Turun terrori-iskun tehneestä terroristista. Poliisi tutkii asiaa terroristisina murhina ja murhan yrityksinä, ei puukkoiskuina, eikä joukkopuukotuksina

Kannattaa kiinnittää huomiota tähän Ylen ja muunkin julkisen sanan harjoittamaan mielipidevaikuttamiseen. Tämä on valtiovallan taholta johdettua informaatiosotaa, jolla halutaan pitää vierastaustaiset ja myöskin suomalaiset ns. rauhallisina ja provosoitumattomina.

Tällainen asioiden peitteleminen ja käsitteiden vääristely ei pitkällä aikavälillä kuitenkaan onnistu. Kuten olen aiemminkin todennut, niin aikoinaan SMP:n (Suomen maaseudun puolue) perustajan Veikko Vennamon mielitoteamuksia oli "kyllä Suomen kansa tietää". Tämä pätee edelleenkin, vaikka hallitus ei näin haluaisikaan olevan. Usein se joka kuvittelee toisen olevan tyhmän ja yksinkertaisen, onkin itse sellainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti